Leirituki

Lahjoita leiritukea ja tuo lapselle tai nuorelle kesäelämys!
Kesä lähestyy. Monilla pienituloisilla perheillä on vaikeuksia tarjota lapsilleen kesällä mielekästä tekemistä. He eivät tiedä, miten selvitä loma- ajan kuluista. Caritaksen Leirituki antaa näille perheille taloudellista helpotusta. Kesän lähestyessä tuen tarve on suurimmillaan.
”Leirituki on tärkeä, jotta lapset ja nuoret pääsisivät kotiympyröistä pois. Monelle lapselle leiriviikko on ainoa kesäloman tapahtuma kesän aikana. Kun autat lapsiperheitä, tuot heille ikimuistoisen leirikokemuksen”, kertoo Caritaksen sosiaaliohjaaja Hannele Liukkonen.
”Ursuliinien lastenleireillä aiemmin toisilleen tuntemattomat lapset tutustuvat nopeasti toisiinsa ja aloittavat yhteiset leikit. Varhaisesta aamusta iltaan lapset jaksavat ohjatun toiminnan ja hiljentymisen päivän messuun. Vapaa-ajalla uiminen taitaa olla mieluisinta. Ruokailut ovat tärkeä osa päivärytmiä, leiriviikon ruokalista on terveellinen ja monipuolinen.” Liukkonen muistelee, joka oli vapaaehtoisena leiriavustajana. Muutama leiriläinen sai Caritaksen leiritukea, joka mahdollisti leirielämyksen.
Pystymme tukemaan leirejä lahjoitusvaroilla. Vuonna 2023 jaoimme tukea 26 lapsen leirimaksuun. Tänä vuonna tukipyyntöjä on tullut enemmän, joten tukesi on entistä tärkeämpää!
Lue lisää ja lahjoita leiritukea tämän sivun kautta. Voit lahjoittaa kertasumman tai tukea kotimaan sosiaalityötä kuukausittain.
Tee kertalahjoitus
Tee kuukausilahjoitus
Suuri kiitos lahjoituksestasi! Tuellasi voimme auttaa muita.
Voit lahjoittaa haluamasi summan MobilePaylla tai tilisiirrolla:
MobilePay: 95959 (viesti: kotimaa)
Saaja: Suomen Caritas ry
Tilinumero: FI73 8000 1270 1545 04
Viite: 2325 (kotimaan sosiaalityö)