Myanmar

Myanmarissa on käynnissä valtava humanitaarinen kriisi, joka käynnistyi vuoden 2021 sotilasvallankaappauksesta. Kriisi vaikuttaa erityisesti lapsiin ja nuoriin. Suuri osa lapsista ei pääse kouluun lainkaan, sillä resursseja ei ole. Sotilashallitus hallinnoi koulutusjärjestelmää, eikä se tarjoa kattavaa tai laadukasta koulutusta. Vanhemmat eivät uskalla tai halua lähettää lapsiaan kouluun, sillä nuoria värvätään väkisin armeijaan tai koulutus on huonolaatuista. Pitkään jatkuneet häiriöt koulunkäynnissä ovat vakava uhka lasten hyvinvoinnille ja tulevaisuudennäkymille.

Tällä hetkellä monet opettajat toimivat virallisen järjestelmän ulkopuolella. He haluavat tarjota vaihtoehdon sotilashallinnon kontrolloimalle koulutukselle, mutta heiltä puuttuu tukea, taitoja ja oppimateriaaleja. Suomen Caritaksen ja paikallisen kansalaisjärjestön toteuttama hanke ”Kokonaisvaltaisen, laadukkaan ja osallistavan koulutuksen edistäminen Myanmarissa” vastaa tähän tarpeeseen. Hankkeen avulla opettajat ja kasvattajat voivat tukea lapsia ja nuoria niin, että he pääsevät irti väkivallan kierteestä ja voivat rakentaa rauhan aikaa Myanmarissa.

Lue lisää kuinka hankkeessa koulutetaan ympäristövaikuttajia.

Mitä teemme

  • Hankkeen pääkohderyhmää ovat epävirallista vaihtoehtoista koulutusta tarjoavat opettajat.
  • He saavat koulutusta opetusmetodeista ja siitä, miten opettaa kriisi- ja konfliktitilanteessa esimerkiksi etäyhteydellä.
  • Opettajia tuetaan ammatillisessa kehittymisessä ja he saavat vertaistukea muista opettajista.

Tämä projekti:

  • Tavoittaa yli 260 opettajaa, yhteisö- ja uskonnollista johtajaa
  • Parantaa noin 9600 lapsen ja nuoren mahdollisuuksia saada koulutusta 16 koulussa eri puolilla maata.
  • Tavoittaa 240 vanhempaa ja yhteisön jäsentä.
  • Lisää myanmarilaisen kansalaisyhteiskunnan valmiuksia tukea koulunkäyntiä kriisitilanteessa.

Mitä tuloksia odotamme

Välittömät tulokset:

  • Opettajat, kasvattajat ja yhteisöt tietävät, miten edistää laadukasta ja yhdenvertaista koulutusta, he saavat tukea toimintaansa, tekevät yhteistyötä ja heillä on käytössään laadukkaita oppimateriaaleja.
  • Opettajat, kasvattajat ja yhteisöt oppivat tekemään omia pieniä hankkeitaan, joilla parannetaan lasten ja nuorten kouluun pääsyä.
  • Kansalaisjärjestöt pystyvät edistämään laadukasta ja yhdenvertaista koulutusta myös kriisitilanteissa.

Pitkän aikavälin tavoite:

Opettajat, kasvattajat ja yhteisöt Myanmarissa voivat tarjota laadukasta ja yhdenvertaista koulutusta, joka on saavutettavaa kaikille. 

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan