Suomen Caritaksen pääsihteeri Larissa Franz-Koivisto kertoo:
”Viimeinen matkani tänä syksynä suuntautui Nepaliin, missä Suomen Caritaksella ja Itävallan Caritaksella on ollut yhteinen hanke. Tein sinne monitorointimatkan yhdessä Caritas Itävallan pääsihteerin Andreas Knappin kanssa. Samalla kartoitimme mahdollisia uusia hankkeita. Mikä viikko! Meitä kohdeltiin kuin kuningasta ja kuningatarta. Fanfaarit soivat. Mikä ilo oli tavata ihmisiä, jotka olivat saaneet apua hankkeelta, pieniä resursseja parantaakseen elinympäristöään ja saadakseen apuvälineitä ja keksineet uusia innovaatioita maanviljelyyn. Sadot olivat parantuneet ja työmäärä laskenut. Tulo- ja elintaso oli noussut.
Lapset juoksivat tietä pitkin kouluun, koulutuksen merkitystä painotettiin ja oppimisen ilo näkyi. Silmät loistivat, oli ammatillisia haaveita ja uusia unelmia ja tavoitteita. Jos joku vielä väittää, että kehitysyhteistyöhankkeilla ei ole merkitystä, he ovat väärässä. Niillä on valtava merkitys ihmisille, silloin kun hankkeet toteutetaan oikein. Ihmiset itse suunnittelevat, ideoivat ja toteuttavat ja yhdessä työstävät ongelmiin ratkaisuja. Kysyimme tätä suoraan yhdessä Andreas Knappin kanssa yhdessä kylässä, että miksi Caritas työ on merkityksellistä. Saimme vastaukseksi sen, että he saavat itse päättää asioistaan ja kysyttäessä saavat neuvoa ja tukea. Kysyimme myös, että kuinka monta muuta järjestöä kylällä toimii? Vastaus oli 16. Tämä pysäytti. Saamme tuloksia aikaan vain yhdessä tekemällä.
Matkan loppupuolella tutustuin Caritas Nepalin toimitiloissa sosiaalityöntekijän vastaanottotiloihin. Huoneessa on viisi miestä ja he odottavat pääsevänsä selvittämään asioitaan sosiaalityöntekijän kanssa. He olivat kaikki Euroopasta tai muualta palautettuja nepalilaisia. Heidät on otettu kiinni, koska heiltä on puuttunut laillinen oleskeluoikeus siinä maassa missä ovat oleskelleet ja tehneet työtä. Osa heistä on ihmiskaupan uhreja. Kaikki lyötyjä miehiä, unelmat on jääneet taakse ja häpeä paistaa kasvoilla. Epäonnistuminen näkyy lysähtäneissä hartioissa ja silmissä, joista tuike on sammunut.
Sillä hetkellä ymmärsin verrannollisesti itse kulkeneeni myös tänä syksynä pakolaisen matkan – epätoivosta köyhyydestä pakolaisuuteen ja lopuksi paluu joko pakotettuna tai vapaaehtoisesti. Mitä voimme tehdä? Rakentaa eri rahoituslähteillä hankkeita, jotka tukevat ihmisten elinolosuhteita siellä, missä he asuvat ja elävät. Jotta heidän ei tarvitsi lähteä, siksi että he kokevat, että on pakko. Toivon, että ihmiset välttyisivät ihmiskaupalta, huonoilta työolosuhteilta ja hyväksikäytöltä. Ja jos he tälle matkalle päättävät lähteä, niin että heillä olisi hyvä palata, saada apua, oikeus opiskella ja mahdollisuus työllistyä. Ja että he eivät tuntisi häpeää tai epäonnistumista. Tätä varten on Caritas ja tätä varten me keräämme rahaa, että autamme ihmisiä ja toteutamme hankkeita, joilla on hyviä tuloksia ihmisen elämälle.
Siunattua adventin aikaa ja kiitos tuestasi. Annetaan Caritaksen auttaa siellä missä apua tarvitaan. Työ ihmisten eteen jatkuu!”
